Ihanaa, että olet löytänyt tiesi uuteen blogiini, kiitos siitä.
Olen stylisti Jaana Sierilä ja olen käynyt Cosmopharman Color Me ja Style Me väri- ja tyylianalyysikoulutukset. Cosmopharman Color Me ja Style Me on 1. elokuuta 2020 siirtynyt ruotsalaiselle Color & Style Academylle, jonka omistaa Annica Ullhag. Voit lukea lisää minusta ja koulutuksestani blogini sivupalkista.
Color Me väripaletteja on kaikkiaan 12.
Vaatteista innostuin jo pikkutyttönä, kun ompelin ensimmäiset vaatteet barbilleni ja muille nukeilleni. Ja vaatteita teinkin sitten paljon vuosien mittaan. Harmi vaan, kun en ole säilyttänyt niitä, vaan ne ovat jossain vaiheessa lähteneet jonkun muun leikkeihin. 16 -vuotiaana menin ompelijakoulutukseen ammattikouluun ja sen jälkeen olen tehnyt paljon vaatteita itselleni ja myös perheelleni. Jo silloin minua kiinnosti väri ja tyyli ja teinkin itselleni hyvin erilaisia vaatteita, kuin mitä muilla ikäisilläni oli. Aikoinaan halusin mukaan muodin maailmaan, mutta elämä vei kuitenkin toisin.
Väreistä, tyyleistä ja pukeutumisesta kiinnostuin jälleen enemmän oman väri- ja tyylianalyysini kautta. Haluan koko ajan saada oppia lisää, haluan kehittää ja varsinkin haluan kehittyä - niin ihmisenä kuin ammatillisesti. Siksi etsin koko ajan uusia koulutuksia, joita voisin käydä. Tänä koronavuonna 2020 olen opiskellut nettisivujen tekemistä sekä kaikkia niitä osa-alueita, mitä yleensä sosiaaliseen mediaan kuuluu. Ja tuloksenhan saatte nähdä juuri näillä sivuillani. Mutta väreistä tai tyylistä en ole juuri löytänyt koulutuksia tai onhan Uudenmaan alueella joitain koulutuksia, mutta esimerkiksi peruskoulutusten jälkeen ei löydy lainkaan täydennyskoulutuksia. Joten myös tähän asiaan tulee saada parannus ja olenkin kehittelemässä uusia koulutuksia peruskoulutusten rinnalle.
Jatkuva kasvaminen ja monipuolinen kehittyminen, joka puolestaan mahdollistaa uusien asioiden luomisen, pitää minut siis vauhdissa. Olen koulutukset käytyäni hurahtanut täysin värien ja tyylin maailmaan. Olen itse löytänyt oman tyylini ja myös ne omat värini ja haluaisin, että muutkin löytävät omansa ja pääsevät nauttimaan siitä, että loistavat.
Suurin missioni
Suurin missioni on rohkaista ja kannustaa Sinua löytämään omat värisi ja oman tyylisi ja käyttämään niitä omannäköisen elämäsi elämiseen niin, että olisit aina paras versio itsestäsi. Oikeat vaatteet tekevät Sinusta itsevarmemman ja jo se saa Sinut näyttämään parhaalta itseltäsi.
Haluan auttaa Sinua arjen haasteissasi, jotta kaapeistasi löytyisi aina oikeanlaiset vaatteet ja ihonhoitotuotteet juuri Sinulle. Ohjaan Sinua erottautumaan massasta omalla tyylilläsi ja juuri Sinun omilla väreilläsi. Kannustan sinua valitsemaan päällesi vaatteita, joiden ansiosta sinusta tulee itsevarma, kasvosi loistavat ja näytät aina hyvältä!
Olen etsinyt suomenkielisiä väri- ja tyyliblogeja ja niitä löytyykin aika reippaasti, mutta yhdessäkään blogissa ei kerrota, miten juuri Sinä oppisit löytämään ne omat värisi ja tyylisi. Suurin osa näistä blogeista käsittelee muotia ja omia lempivärejä. Muoti ja tyyli ovat nimittäin kaksi täysin eri asiaa!
Muoti ja tyyli ovat täysin eri asioita
Tyyli on se, joka jokaisella meillä syntyy sisältäpäin: oma persoonallisuutemme vaikuttaa tapaamme pukea vaatteet, mitä valitsemme päällemme. Tämä on se, jota kutsutaan tyyliksi. Meillä jokaisella sellainen on, eikä sillä tosiaan ole muodin kanssa välttämättä mitään tekemistä – kyseessä kun ovat kaksi täysin eri asiaa.
Tyyli voi vaihtua monta kertaan elämän aikana tai jopa viikon aikana. Tyylillä voit ilmaista asenteitasi ja ajatuksiasi. ”Vaatteet on mun aatteet” lauloi Maukka Perusjätkä ja näinhän se on. Mielialat, sosiaaliset tilanteet esim. työpaikka tai juhlat vaikuttavat kuitenkin suurimman osan meistä tyyliin edes hetkellisesti.
Lemipivärisi ei välttämättä ole paras väri Sinulle
Lempivärisi ei välttämättä ole juuri Sinulle se pukevin vaihtoehto ja värisävyjen vaikutukset voivat olla itselle vaikeasti tunnistettavissa.
Värianalyysi antaa Sinulle edullisen kasvojenkohotuksen, sillä oikeat sävyt korostavat parhaita puoliasi ja häivyttäen piirteistä niitä epäedullisimpia.
Haluan kannustaa sinua löytämään väreistä ja eri tyyleistä ne juuri Sinua koskevat lainalaisuudet, jotta Sinulla olisi joka aamu vaatekaapin edessä seisoessasi "jotain, mitä laittaa päälle"
Blogin 16 eri kategoriaa, joista tulet löytämään vinkkejä pukeutumiseesi
1. kerron Sinulle Värien psykologiasta ja miten se vaikuttaa pukeutumiseen
2. opastan, miten Löydät värisi
3. opastan, miten Puet omat värisi
4. kerron Kasvojenmuodoista ja miten ne vaikuttavat hiuksiisi ja esim. silmälaseihisi
5. kerron Vartalonmuodoista ja miten ne vaikuttavat omaan pukeutumiseesi
6. opastan, miten löydät oman Persoonallisen tyylisi
7. käyn läpi myös erilaisia Kankaita ja struktuureja ja miten niitä voidaan yhdistellä
8. kerron sinulle parhaat vinkit ja tuotteet ihonhoitoon
9. kerron sinulle parhaat vinkit ja tuotteet hiustenhoitoon
10. sekä tietenkin parhaat vinkit ja tuotteet meikkaukseen
11. opastan, miten voit rakentaa itsellesi perusvaatekaapin tai kapselivaatekaapin
12. käsittelen erilaisia asusteita, silmälaseja ja hiusmalleja, jotta löydät myös niitä oman tyylisi tueksi
13. kerron juhlapukeutumisesta tietenkin myös eri pukukoodeista
14. Businesspukeutuminen on ihan oma juttunsa, joten myös sille on oma kategoriansa
15. ja löytyypä miehillekin oma kategoriansa
16. Väri- ja tyylianalyysit
Pysy siis mukana blogissani, sillä julkaisen joka tiistai uuden postauksen!
Värikkäin terveisin
Jaana
header.all-comments